2023-02-13 07:00 Lehdistötiedote

MV-Jäähdytys on ostanut Lahden Lämpöpumppuhuollon liiketoiminnan

Kylmätekniikkaan ja ammattikeittiölaitteisiin keskittyvä huolto- ja projektiyhtiö MV-Jäähdytys vahvistaa lämpöpumppujen asennus- sekä huoltopalveluaan kotitalouksille Päijät-Hämeessä ostamalla lämpöpumppuihin keskittyvän Lahden Lämpöpumppuhuollon liiketoiminnan. Liiketoimintakauppa tukee MV-Jäähdytyksen strategiaa ja valtakunnallista kasvua.

Jo 50 vuotta Suomessa palvellut MV-Jäähdytys Oy on ostanut Lahden Lämpöpumppuhuollon liiketoiminnan 9.2.2023. MV-Jäähdytyksellä on vahva osaaminen kiinteistöjen lämmityksessä, jäähdytyksessä sekä ammattikeittiön laitteistoissa, ja yrityskaupan myötä MV-Jäähdytys vahvistaa lämpöpumppujen asennus- sekä huoltopalveluaan kotitalouksille Päijät-Hämeessä. 

- Lahden Lämpöpumppuhuolto on vakiinnuttanut asemansa Päijät-Hämeessä sekä kasvattanut vahvasti tunnettavuutta lämpöpumppujen asennusten ja huoltojen saralla. Tämän liiketoimintakaupan myötä saamme lisäksi tiimiimme lisää vankkaa osaamista, sanoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä.

Yrityskaupan myötä yhtiön kaksi asentajaa liittyvät MV-Jäähdytyksen tiimiin. MV-Jäähdytys erottuikin ostajaehdokkaista sen työntekijäystävällisyydellä.

- Olemme yrityksenä nyt sellaisessa kehitysvaiheessa, että seuraavaan askeleeseen tulisi olla isommat henkselit. Tämän vuoksi liiketoiminnan myynti tuli nyt ajankohtaiseksi, kertoo Lahden Lämpöpumppuhuollon omistaja Tommi Hykkyrä. 

-Halusin, että huipputekijämme saavat hyvän kodin myös yrityskaupan myötä, ja tässä MV-Jäähdytys erottui hyvin, Hykkyrä jatkaa. 


Jos Nordic Climate Group Finland

Nordic Climate Group on johtava toimija jäähdytys-, lämmitys- ja energiatehokkaissa laitteistoissa tavoitteenaan olla ilmeinen roolimalli kestävissä ilmastoratkaisuissa. Otamme kokonaisvastuun ideasta, suunnittelusta, asennuksesta ja toimituksesta ylläpitoon ja huoltoon. Ryhmä perustettiin vuonna 2021 ja se sijaitsee Ruotsissa, Norjassa. Tanska, Suomi ja Hollanti.